Usein jo oman kirjoitusprojektin alussa on mukava miettiä minkälainen kirja tulee olemaan valmiina. Voit katsella kotona ja kirjakaupassa erilaisia kirjakokoja ja kokeilla miltä ne tuntuvat kädessä ja mikä on mielikuva omasta kirjasta valmiina.
Jos on jo kirjoitusvaiheessa päättänyt sivukoon, se helpottaa sivumäärän hahmotusta ja painotarjouksen tekemistä. Kaikki kirjan tekniseen toteutukseen vaikuttavat valinnat voi tehdä tietenkin myös yhdessä kirjapainon kanssa eikä alkuvaiheessa välttämättä tarvitse tehdä mitään lopullisia valintoja vaan niitä voi suunnitella myöhemminkin.
Sivukoko käyttötarkoituksen mukaan
Kirjan sivukoko valitaan yleensä käyttötarkoituksen ja aihealueen mukaan. Kirjan sivukoon valinta riippuu yleensä sen sisällöstä ja tekstin pituudesta. Sivukokoa ei tietenkään tarvitse valita minkään yleisen suuntauksen mukaan vaan voi vapaasti valita mieleisensä ulkoasun kirjalle mutta suunnittelua saattaa helpottaa kun tietää yleisesti käytettävät kirjatyypit ja sivukoot.
Yleiset kirjakoot
Tekstivoittoinen kirja on tyypillisesti pysty suorakulmio, koska sitä on helppo lukea ja se sopii tekstipalstalle. Esimerkiksi runokirja taas voi olla vaikka neliönmallinen, koska teksti asettuu sivuille eri tavoin. Valokuvakirja taas saattaa toimia parhaiten vaakamuotoisena. Jos kirjassa on tekstin lisäksi paljon kuvia ja taulukoita sen on oltava tavallista tekstikirjaa isokokoisempi.
Tekstin pituutta voi arvoida etukäteen
Jos haluaa jo tekstiä kirjoittaessaan arvioida kuinka pitkä teksti on valmiissa kirjassa, voi tekstinkäsittelyohjelmassa asettaa jo sen sivukoon mikä tulee olemaan valmiissa kirjassa. Toki lopulliseen tekstin pituuteen vaikuttaa myös fonttikoko, riviväli ja marginaalien leveys. Palaan näihin erikseen blogissani.